Posts by Author

Eurooppalainen ruoka – onko sitä?

Untitled-64

Eurooppa on varmasti yksi rikkain ja ainutlaatuisin maanosa, jos mittapuuksi otetaan erilaiset ruokakulttuurit ja keittiöt. Jokaisella maanosalla on luonnollisesti omat erikoisuutensa, kuten vaikkapa Kiinalla, Kaukoidällä ja Etelä-Amerikalla. Myös Pohjois-Amerikassa on oma omintakeinen ruokakulttuuri. Niinpä kysymys siitä, onko eurooppalaista ruokaa ylipäänsä olemassa voi tuntua ensi alkuun melko oudolta.

Euroopan monet kansat ja keittiöt

Mutta pitää muistaa, että Eurooppa koostuu kymmenistä eri kansoista ja niiden ruokakulttuureista. Skandinaavinen ruoka on melko erilaista kuin Välimeren ruokavalio, ja Ranska, Itä-Eurooppa, Irlanti ja Britit ovat myös aivan omanlaisiaan omine erikoisuuksineen.

Välimeren maissa käytetään lähes kaikkeen oliiviöljyä, kun taas Saksassa ja Pohjois-Euroopassa on perinteisesti käytetty voita ja paljon maitotuotteita. Perunat ovat lähtemätön osa niin skandinaavista, irlantilaista kuin saksalaistakin keittiötä, mutta etelämpänä suositaan taas enemmän vehnää esimerkiksi leivän ja pastan muodossa. Myös riisiä käytetään paljon, vaikka se ei perinteiseen eurooppalaiseen ruokavalioon alun perin kuulukaan.

Pohjoisessa, kuten esimerkiksi Suomessa, on myös monenlaisia erikoisuuksia, kuten vaikkapa lukemattomat muut erilaiset leipätyypit: on vaaleaa kaura- ja vehnäleipää, rieskaa, hiivaleipää, ruisleipää, näkkileipää, kovaa jälkiuunileipää, mutta myös pehmeää vehnäpullaa ja erilaisia leivonnaisia. Muualla Euroopassa leivät ovat puolestaan melko perinteisesti pelkästään vaaleasta vehnästä leivottuja. Pizza ja patonki ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Yhtäläisyyksiä löytyy

Mutta vaikka eroavaisuuksia löytyykin, on paljon myös yhteistä. Eurooppalainen ruoka ei esimerkiksi ole perinteisesti koskaan erityisen tulisesti maustettua. Chili on vieras elementti Euroopassa, ja jos sitä käytetään, niin se on Meksikosta saatu laina. Samoin myös jo edellä mainitut leivät ovat tärkeä osa Euroopan keittiötä, oltiinpa sitten missä päin maanosaa tahansa.

Sama pätee myös maitotuotteisiin, ja erityisesti juustoihin, jotka ovat täysin tuntemattomia esimerkiksi Kauko-Idän, Kiinan ja monen muun maan perinteisessä keittiössä. Yhtäläisyyksiä on helppo löytää lisää; viini ruokajuomana alkaa olla yleistä muuallakin kuin Ranskassa ja Etelä- Euroopassa ja salaatit lienevät eurooppalainen keksintö.

Viimeistään siinä vaiheessa kun satunnainen matkailija on viettänyt vaikkapa kuukauden päivät Kiinassa, hän alkaa kenties kaivata jotakin kotoisia ruokalajeja: juustoja, viinejä, perunaa, leipää, salaatteja, jäätelöä, pizzaa, olutta – kaikkea sitä, mikä on eurooppalaista.

Tässä saimmekin jo varmaankin vastauksen otsikon kysymykseen, onko eurooppalaista ruokaa olemassa: taatusti on. Vaikka se jakautuu monenlaisiin paikallisiin mieltymyksiin, mutta ne asiat, jotka yhdistävät ovat nimenomaan eurooppalaisia.

Mikä on kreikkalaisen ruoan salaisuus?

Untitled-63

Meillä suomalaisilla lienee opittavaa naapureiltamme ja muilta maailman kansoilta ainakin yhdessä asiassa: oman kulttuurin, ja erityisesti ruokakulttuurin arvostamisessa.

Ruokakulttuuri on nimittäin suuri ylpeydenaihe melkein missä tahansa maailman maassa. Tunnetusti Ranska, Italia ja Espanja ylpeilevät omalla keittiöllään, ja ehkä syystäkin, mutta omaansa eivät vähättele myöskään amerikkalaiset, meksikolaiset, thaimaalaiset tai venäläiset – kiinalaisista puhumattakaan.

Jokainen kansakunta ylpeilee omalla keittiöllään, jotka rehellisyyden nimissä ovat usein lähinnä muistomerkkejä entisistä valloittajista ja täynnä naapurikansoilta otettuja vaikutteita.

Herkkuja kasviksista ja juustosta

Mutta entäpä Kreikka? Maailman yksi arvostetuimpia ja myös vanhimpia ruokakulttuureja tulee tuosta itäisen Välimeren maasta, ja erityisesti sen pieniltä saarilta. Mikä on kreikkalaisen ruoan salaisuus?

Jokainen osaa varmasti nimetä muutaman kreikkalaisen ruokalajin, kuten vaikkapa kreikkalaisen salaatin, grillattavan halloum-juuston, filo-jälkiruoat ja tietysti oliivit, viinit ja oliiviöljyn. Mutta jokin suurempi taika lienee tuossa ainutlaatuisessa kreikkalaisessa ruokakulttuurissa, joka yhdistää niin taitavasti Välimeren, Itä-Euroopan ja Lähi-idän.

Kreikkalaista ruokaa dominoi oliiviöljy, ja esimerkiksi voin käyttö paistamiseen on lähes tuntematonta. Kreikkalaiset eivät käytä maitotuotteita samoissa määrin, kuin esimerkiksi skandinaavit, mutta juusto on kuitenkin tärkeä osa kreikkalaista ruokapöytää. Entä piileekö salaisuus mausteissa?

Itse asiassa kreikkalaisessa ruoassa noudatetaan melko yksinkertaista linjaa mausteiden suhteen, mutta yrtit ovat toki tärkeässä asemassa. Mutta kreikkalaista ruokaa ei voi mausteisuudeltaan tai tulisuudeltaan verrata mitenkään esimerkiksi thaimaalaiseen tai meksikolaiseen ateriaan.

Yksinkertaista, mutta maukasta

Kreikkalaiset arvostavat tiettyä yksinkertaisuutta, ja siitä löytyykin mukavasti yhtymäkohta suomalaisen keittiön kanssa. Mutta kun mietitään kreikkalaisen ruoan salaisuutta, on vastaus oikeastaan jo heti kreikkalaisen kalkkikivitalon terassin oven takana: laadukkaat ja tuoreet raaka- aineet.

Välimeren ilmasto on kreikkalaisten, italialaisten ja espanjalaisten onneksi loistava ympäristö herkullisten tomaattien ja muiden vihannesten, sekä oliivien ja viljakasvien viljelylle. Ja niin kreikkalaisen kuin muidenkin välimeren maiden keittiön se kaikkein suurin salaisuus piileekin juuri hyvissä raaka-aineissa. Siinä se tärkein asia – kaikki muu onkin sitten lämpimissä välimerellisissä olosuhteissa syntynyttä ja perimätietona sukupolvilta toiselle siirtynyttä tietoa ja taitoa.

Meren äärellä

Raaka-aineiden lisäksi on toki merkitystä maantieteellisellä sijainnillakin: Kreikan asema idän ja lännen välissä on tuonut ruokavalioon paljon vaikutteita niin Lähi-idästä kuin kauempaa Aasiasta, ja tämä näkyy muun muassa runsaana papukasvien ja Lähi-idälle tyypillisten mausteiden käyttönä.

Ja kun Kreikassa ollaan, niin merellisyys on myös tärkeä osa ruokakulttuuria: monenlaiset kalat ja äyriäiset koristavat tunnetusti kreikkalaista ruokapöytää. Siinä on oivallinen lähtökohta, jonka lopputuloksena on syntynyt kaikki se, mitä nykyään tunnemme kreikkalaisena ruokakulttuurina.